RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 214
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muutos talousarvion käyttötalousosaan, palkkatukityöllistäminen
KH 21.11.2022 § 214
807/00.02.00/2021
Palkkatukityöllistämiseen tarkoitetut määrärahat on varattu vuoden 2022 talousarviossa kokonaisuudessaan sosiaalitoimen alle. Tilastoissa palkat ja saadut työllistämistuet joudutaan jakamaan sen mukaiselle kustannus-paikalle ja tilastoluokalle, missä henkilö työskentelee. Tässä vaiheessa tiedetään, missä palkkatuettuja on ollut. Määrärahan siirto toimialalta toiselle ei vaikuta kunnan tulokseen. Liitteessä on esitetty toimialojen väliset määrärahasiirtoesitykset.
Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh. 044 7209 036
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy vuoden 2022 talousarvion muutokset palkkatukityöllistämisen osalta liitteen mukaisesti.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |