RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 210
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen johtajan sijaistamisesta maksettava korvaus
KH 21.11.2022 § 210
797/01.01.03/2021
KH 26.09.2022 § 169 Kunnan tekninen johtaja Paula Rissanen on virkavapaalla 2.9. - 2.12.2022. Kunnan hallintosäännön mukaan teknisen johtajan sijaisena toimii kunnan rakennustarkastaja -ympäristönsuojelusihteeri. Hallintosäännössä ei ole määräystä sijaiselle maksettavasta korvauksesta, vaan siitä päättää sijaistettavan virkaan tai tehtävään ottava viranomainen, eli tässä tapauksessa kunnanhallitus. Kunnassa sijaistamisesta maksettava korvaus on kunnan vakiintuneen käytännön mukaan 5 - 30 % sijaistettavan tehtäväkohtaisesta palkanosasta laskettuna. Sijaistuksesta maksettavaan korvaukseen vaikuttaa muun muassa sijaistuksesta aiheutuva työn määrä ja sijaistajan kokonaistyömäärän mahdollinen jakautuminen useammalle henkilölle.
Kunnalla on vielä voimassa Kaavin kunnan kanssa laadittu sopimus rakennustarkastajan työpanoksen ostamisesta 0,5 henkilötyövuoden suuruisena. Tämä sopimus on päättymässä 28.11.2022.
Kunnanjohtaja on käynyt rakennustarkastaja -ympäristönsuojelusihteeri Petteri Heikkisen kanssa keskustelun sijaistuksesta maksettavasta korvauksesta. Keskustelun perusteella edellä mainitut seikat huomioon ottaen kohtuullinen sijaistuksesta maksettava korvaus olisi 20 % sijaistettavan tehtäväkohtaisesta palkasta. Euromääräisesti summa on sijaistuksen alkamishetkellä 921,81 euroa kuukaudessa.
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että rakennustarkastaja -ympäristönsuojelusihteeri Petteri Heikkiselle maksetaan teknisen johtajan viranhoidon sijastamisesta 20 % teknisen johtajan tehtäväkohtaisesta palkasta. Korvauksen määrä on sijaistuksen alkamishetkellä 921,81 euroa kuukaudessa. Korvausta maksetaan ajalta 2.9. - 2.12.2022, kuitenkin enintään siihen saakka, kunnes tekninen johtaja palaa hoitamaan virkaansa.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
_____________________________________________________________________________
KH 21.11.2022 § 210 Teknisen johtajan virkavapaa jatkuu ainakin 31.12.2022 saakka. Koska rakennustarkastukseen ei ole enää joulukuussa käytettävänä lainkaan ostopalveluresurssia, on myös sijaistuskorvauksen määrää tarkasteltava uudelleen. Vastaavissa tilanteissa sijaistavalle henkilölle on maksettu sijaistuskorvauksena 30 % sijaistettavan henkilön palkan tehtäväkohtaisesta osasta. Tässä tapauksessa korvauksen määrä on näin laskettuna 1389,63 euroa kuukaudessa.
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kiviluoma, puh. 044 7209047
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että rakennustarkastaja -ympäristönsuojelusihteeri Petteri Heikkiselle maksetaan korvauksena teknisen johtajan viranhoidon sijastamisesta 30 % teknisen johtajan tehtäväkohtaisesta palkasta. Korvausta maksetaan tämän päätöksen perusteella ajalta 1.- 31.12.2022 muilta osin aikaisempaa päätöstä muuttamatta.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |