RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 195
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tarjoomo-osuuskunnan palvelusopimuksen hyväksyminen
KH 31.10.2022 § 195
792/00.01.03.00/2021
Kunta on mukana Ospa -hankkeessa (osallisuudella uusia palveluratkaisuja ja hyvinvointia Pohjois-Savoon). Hankkeessa on tunnistettu yhdeksi kehittämiskohteeksi kirkonkylän taajaman ulkopuolella asuvien ihmisten palvelutarpeet ja niihin vastaaminen. Tämä korostuu etenkin ikäihmisten osalta, joita asuu paljon kirkonkylän taajaman ulkopuolella. Osana hankkeessa tunnistettua palvelutarveratkaisua on hankkkeessa selvitelty Tarjoomo-osuuskunnan rekisterin kautta saatavia ikäihmisten palveluja. Tarjoomo-osuuskunta on voittoa tavoittelematon, julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyöverkosto, jonka tarkoituksena on edistää ikäihmisten hyvää elämää ja laadukasta kotona asumista. Osuuskunta kokoaa ikäihmisille palveluita tarjoavien yksityisten ja kolmannen sektorin palveluntarjoajien tiedot internetissä toimivaan Tarjoomo-osuukunnan palveluhakuun ja varmistaa, että palvelut ovat ikäihmisille turvallisia ja luotettavia.
Tarjoomo-osuuskunta tarjoaa Tuusniemen kunnalle palvelusopimusta ajalle 1.12.2022 - 30.11.2023 hintaan 1500 euroa. Kustannus jää kertaluonteiseksi, koska kyseinen sopimus siirtyy Pohjois-Savon hyvinvointialueelle 1.1.2023. Mikäli kunta ei solmi palvelusopimusta vuoden 2023 aikana, niin tuusniemeläisillä ei ole mahdollisuutta hyödyntää Tarjoomo-osuuskunnan palveluja ainakaan vielä vuonna 2023. Tämän vuoksi osuuskunnan kanssa olisi perusteltua solmia palvelusopimus mahdollisimman pian.
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kiviluoma, puh. 044 7209047
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy oheisen Tarjoomo-osuuskunnan palvelusopimuksen sekä valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan sen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |