RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 179
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite2 | maakuntahallitus_26.9.2022__137_pohjoissavon_liiton_talousarvio_2023_ja_taloussuunnitelma_20232025 |
Lausunto Pohjois-Savon liiton talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta 2023 sekä taloussuunnitelmasta 2023-2025
KH 10.10.2022 § 179
763/00.02.01/2021
Pohjois-Savon liitto on toimittanut talousarvion ja toimintasuunnitelman 2023 sekä taloussuunnitelman 2023-2025 jäsenkuntien mahdollisia lausuntoja varten. Lausunnot tulee toimittaa liittoon 15.10.2022 mennessä.
Liiton talousarvio on laadittu varovaisuuden periaatteen mukaisesti niin, että v. 2023 osalta liiton varsinaisen toiminnan menot on arvioitu pääosin normaalin toiminnan mukaisesti täysimääräisinä. Projekteihin varataan edellisvuotta vähemmän, koska POSOTE20-hankkeet siirtyvät hyvinvointialueelle 1.1.2023.
Rakennerahastokaudella 2014-2020 ja uudella 2021-2027 kaudella EU:lta saatu rahoitus ei kata täysimääräisesti toiminnasta aiheutuvia kuluja, vaan
omistajakunnilta perittävillä maksuosuuksilla katettavaksi on arvioitu jäävän
talousarviovuonna 174 504 €. Taloussuunnitelmavuosilla rahoitus pienenee edelleen vuoden 2023 tasosta. Rakennerahastotehtävät ovat liiton lakisääteisiä tehtäviä.
Varsinaisen toiminnan jäsenkuntien maksuosuuksien määräksi ehdotetaan
perittäväksi sama määrä kuin vuonna 2022, yhteensä 2 426 879 €.
Pohjois-Savon kehittämisrahaston jäsenkuntien maksuosuuksien määräksi
ehdotetaan perittäväksi sama määrä kuin v. 2022, yhteensä 264 807 €.
Tuusniemen kunnan maksuosuusarvio varsinaiseen toimintaan vuonna 2023 on 18 653,14 € ja Pohjois-Savon kehittämisrahastoon 2 035,32 €.
Lopulliset maksuosuudet määräytyvät vuoden 2021 verotustietojen valmistuttua syksyllä 2022, jolloin kuntakohtaisiin maksuosuuksiin saattaa tulla muutoksia.
Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh 044 7209 036
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, ettei Tuusniemen kunnalla ole huomautettavaa Pohjois-Savon liiton talousarvion ja toimintasuunnitelman 2023 tai taloussuunnitelman 2023-2025.
Kj:n muutettu
päätösehdotus Kunnanhallitus kiirehtii VT9:n perusparannuksen suunnittelun edistämistä välillä Tulisalmi-Ohtaansalmi ja Luikonlahden puutavaraterminaali-investoinnin edistämistä. Kunnanhallitus toteaa, ettei Tuusniemen kunnalla ole muuta huomautettavaa Pohjois-Savon liiton talousarvion ja toimintasuunnitelman 2023 tai taloussuunnitelman 2023-2025.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Juha Pitkänen poistui kokouksesta esteellisenä
tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 17:35 - 17:40. Peruste: yhteisöjäävi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |