RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 181
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuosilomien keskittäminen ja kunnantalon palvelukatko
KH 10.10.2022 § 181
762/00.02.01/2021
Tuusniemen kunnassa, kuten useimmissa muissakin kunnissa, on keskitetty henkilöstön vuosilomia kesäaikaan heinäkuulle, jolloin kunta-alalla eletään vuoden rauhallisinta aikaa. Kunnantalon osalta lomien keskittäminen tarkoittaa palvelukatkoa, joka on kunnissa yleensä 2-4 viikon mittainen. Tuusniemellä on viime vuosina käytetty kahden tai kolmen viikon mallia, joista on saatu hyviä kokemuksia. Heinäkuussa 2022 kunnantalon palvelukatko oli kolme viikkoa.
Joulukuussa 2021 kunnantalon palvelukatko oli 27. - 31.12.2021. Järjestely ei aiheuttanut kielteistä asiakaspalautetta.
Keskushallinnossa on arvioitu, että kunnantalo voidaan pitää suljettuna
5.12.2022 ja 27. - 30.12.2022 asiakaspalvelun häiriintymättä, ja keskittää niille henkilöstön vuosilomapäiviä.
Esimiehet vastaavat siitä, että henkilöstö pitää vuosilomiaan palvelukatkon aikana sekä siitä, että pakolliset työtehtävät tulevat hoidettua myös katkon aikana. Muut palvelupisteet kuin kunnantalo palvelevat omien aikataulujensa mukaisesti.
Valmistelija Hallintojohtaja Sirpa Hartojoki, puh. 044 7209 036
Kj:n päätösehdotus Kunnantalon palvelukatko, jolloin kunnantalolla ei ole asiakaspalvelua, on 5.12.2022 ja 27. - 30.12.2022.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |