RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 160
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuusniemen kunnan elinkeino-ohjelma 2023 - 2027
KH 26.09.2022 § 160
748/14.01.00.01/2021
Tuusniemen kunnan edellinen elinkeino-ohjelma kattoi vuodet 2018 - 2022. Päivitettyyn kunnan elinkeino-ohjelmaan sisältyvät vuodet 2023 - 2027. Päivitystyön on tehnyt Tuusniemen Teollisuus Oy:n hallitus yhteistyössä kunnanjohtajan kanssa ja yhtiön hallitus on hyväksynyt päivitetyn elinkeino-ohjelman. Päivitetyssä elinkeino-ohjelmassa elinkeinokehittämisen painopisteiksi on nostettu monipuolinen, ajanmukainen ja -tasainen sekä joustava kaavoitus, toimintaympäristöä kehittävien kärkihankkeiden toteutus, yritysten aktivointi kehittämiseen ja investointeihin, verkottumisen tukeminen ja yrityskohtaisen neuvonnan tarjonta, uusien kotimaisten ja kansainvälisten toimijoiden hakeminen, yritysperustan jatkuvuuden turvaaminen ja uudet avaukset alueen kehittämiseksi.
Elinkeinoelämän kärkihankkeita ovat Tuusniemen yritys- ja teollisuusalue, Tuusniemen palvelujen edistäminen, sekä Tuusniemen puistosatama lähialueineen.
Nimettyjen kärkihankkeiden lisäksi kehitetään ja haetaan aktiivisesti uusia elinkeinotoimialoja ja autetaan yrityskohtaisissa kehittämishankkeissa.
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kiviluoma, puh. 044 7209047
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi saaduksi liitteenä olevan Tuusniemen kunnan elinkeino-ohjelman vuosille 2023 - 2027 ja esittää sen edelleen valtuustolle tiedoksi merkittäväksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |