RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 43
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muutos talousarvion 2022 investointiosaan: määrärahan siirto urakan toteuttamiseksi
Tekn.ltk 23.08.2022 § 50
Tuusniemen kunnan Turulan koulukeskuksen ison salin katon korjaukseen on varattu vuoden 2022 talousarviossa investointirahaa 10.000 euroa.
Kevättalven ja kevään aikana ilmenneiden ongelmien takia on kuitenkin päädytty ensin teettämään vesikaton kuntotarkastus koko koulukiinteistölle. Vesikaton kuntotarkastuksen on suorittanut Kattotutka Oy. Kuntotarkastus raportti on toimitettu kuntaan 7.6.2022, jonka jälkeen on pidetty tarkastuksen tiimoilta yhteispalaveri Kattotutkan ja kunnan edustajien kesken kesäkuun puolessa välissä.
Kuntotarkastuksessa on käynyt ilmi, että ison salin katto on varsin huonossa kunnossa ja läpiviennit sekä pellitysten reunat ovat epätiiviitä. Lisäksi pukutilojen matalammalla oleva katto on vieläkin huonommassa kunnossa.Kiireellisimpien korjausten kohteita sijaitsee muillakin katoilla mm. pajarakennuksen ja lukion vesikatolla.
Kuntotarkastuksen perusteella kaikkien kattojen uusiminen tulee eteen noin viiden vuoden sisällä ja uusimisen kokonaiskustannusarvio tämän hetkisillä hinnoilla on noin 600.000 euroa. Kiireellisimpien töiden, jotka joudutaan tekemään heti, kustannus on 51.856,14 euroa (alv 0%). Nyt kyseessä olevat korjaukset tulisi tehdä välittömästi kuluvan kesän aikana. Kiireellisistä töistä, kuntotarkastuksen perusteella on Kattotutka tehnyt tarjouksen 21.6.2022. Tiukan aikataulutuksen ja resurssipulan takia on korjaustyö päädytty teettämään Kattotutka Oy:llä.
Kiireellisten korjausten tekoa varten määrärahan siirtoja voidaan tehdä kivääriradan kunnostukseen varatusta määrärahasta 25.000 euroa ja sairaalan sisäpihan saneerauksesta 20.000 euroa. Näillä määrärahan siirroilla saadaan katettua kiireellisimmät kattokorjaukset ja näin ollen saadaan hieman lisäaikaa kattojen uusimiselle. Investointiin olisi näin ollen varattuna määrärahaa 55.000 euroa eikä lisämäärärahaa ole tarvetta hakea.
Valmistelija Tekninen johtaja Paula Rissanen, puh. 040 820 6928
Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy Kattotutka Oy:n tekemän tarjouksen ja samalla hyväksyy määrärahojen siirron edellä esitetyistä investointiosaan varatuista määrärahoista. Määrärahojen siirto esitetään edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
_________________________________________________________________________
KH 05.09.2022 § 142
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy ja esittää edelleen valtuustolle esittelytekstissä selostetut määrärahamuutokset vuoden 2022 talousarvion investointiosaan.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
_____________________________________________________________________________
KV 19.09.2022 § 43
714/02.08.00.01/2021
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |