RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 133
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite10 | Tuusvesi Oy, ent toimintakeskus |
Vuokrasopimus: Tuusvesi Oy
KH 15.08.2022 § 133
697/02.07.00/2021
Kunnan omistamat entiset toimintakeskuksen tilat osoitteessa Ylätie 1 ovat olleet viime vuodet lähinnä kunnan omistaman käytöstä poistetun irtaimen omaisuuden varastona. Muu osa kiinteistöstä on kunnan teknisen toimen käytössä. Kunta on myynyt huutokaupalla varastosta tarpeetonta ehjää irtaimistoa, joten kyseisillä tiloilla ei ole kunnalla tarvetta varastokäytössäkään. Tilat ovat jääneet varastokäyttöön kunnan toimintakeskuksen muutettua toisiin tiloihin. Muuton syynä oli tiloissa työskennelleiden henkilöiden oireilu, joka johtui ilmeisesti sisäilmaongelmasta. Toimintakeskuksen muutettua tiloista pois, kuntaan on tullut joitakin tiedusteluja tilojen vuokrausmahdollisuuksista. Vuokrausasia ei ole kuitenkaan aikaisemmin edennyt kunnasta riippumattomista syistä.
Kunnanjohtaja on neuvotellut toimintakeskuksen entisistä tiloista vuokrasopimusluonnoksen Tuusvesi Oy:n kanssa siten, että sopimus tulisi voimaan taahtivasti 1.7.2022 alkaen. Tilat soveltuvat yhtiön toimintaan ja yhtiö on tietoinen myös edellä kuvatusta tilojen käyttöhistoriasta. Vuokrasopimusluonnoksen mukaan yhtiö huolehtii kustannuksellaan asianmukaisesti hävitettäväksi tiloissa olevan irtaimen romun, kuten rikkinäiset kalusteet ja niiden osat. Osa vuokrattavien tilojen lattioista on betonipinnalla. Yhtiö sitoutuu myös kustannuksellaan pinnoittamaan nämä lattiat epoksipinnoitteella. Vastineeksi kunta alkaa periä vuokraa tiloista ja koneista vasta 1.1.2023 alkaen. Vuokratasossa otetaan alentavana tekijänä huomioon tilojen mahdolliset sisäilmapoikkeavuudet. Niiden korjausvelvollisuutta kunnalla ei ole. Vuokrataso on 1 euro neliömetriltä kuukaudessa + alv. Vuokrattavien tilojen pinta-ala on yhteensä 358,3 m2. Vuokralainen vastaa tilojen vesi- jätevesi- ja sähkökustannuksista kulutuksen mukaan 1.7.2022 alkaen.
Vuokrattavissa tiloissa on myös vanhoja puuntyöstökoneita, jotka ovat olleet aikanaan toimintakeskuksen käytössä. Nämä koneet vuokrataan myös Tuusvesi Oy:lle. Kuukausivuokra koneista on 50 euroa kuukaudessa + alv. Vuokralainen vastaa koneiden kunnosta ja työturvallisuudesta.
Sekä tila-, että konevuokrat sidotaan vuosittain tarkistettavaan indeksiin.
Valmistelija Kunnanjohtaja Timo Kivilkuoma, puh. 044 7209047
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy oheisen vuokrasopimuksen ja valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan sen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |