RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.julkaisu.tuusniemi.fi:80/Tuusniemi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintosäännön muutos rakennustarkastajan toimivallan osalta
KH 06.06.2022 § 102
Tuusniemen kunnanvaltuusto on hyväksynyt voimassa olevan hallintosäännön 15.3.2021 § 7 ja se on tullut voimaan 1.8.2021.
Voimassa olevassa hallintosäännössä rakennustarkastajan toimivaltaan ei kuulu teknisen johtajan sijaisena toimiminen. Tämä johtuu siitä, että Tuusniemen kunta on ostanut rakennustarkastaja-ympäristönsuojelusih-teerin virkaan kuuluvat tehtävät ostopalveluna Kaavin kunnalta 50 %:n työpanoksella.
Huhtikuussa 2022 Tuusniemen kunnan rakennustarkastaja-ympäristön-suojelusihteerin virka laitettiin auki siten, että virkaan valittava uusi viranhaltija hoitaa tehtävää kokoaikaisena ja vakituisessa virkasuhteessa.
Uusi rakennustarkastaja aloittaa työt kokoaikaisena toistaiseksi voimassa olevalla virkamääräyksellä 1.7.2022 ja näin ollen rakennustarkastajan toimivaltaan voidaan liittää teknisen johtajan sijaisena toimiminen.
Hallintosääntöön tulee siis lisätä 22 §:n kohtaan Rakennustarkastaja
kohta:
21. Toimii teknisen johtajan sijaisena, ellei kunnanhallitus muuta päätä.
Valmistelija Tekninen johtaja Paula Rissanen, puh. 040 820 6928
Päätösehdotus Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanval-tuustolle hallintosäännön muutoksen siten, että 22 §:n kohtaan Rakennustarkastaja lisätään kohta 21. Toimii teknisen johtajan sijaisena, ellei kunnanhallitus muuta päätä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
____________________________________________________________________________
KH 06.06.2022 § 102
Kj:n päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan päätösesityksen ja esittää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
___________________________________________________________________________
KV 13.06.2022 § 33
662/00.02.00/2021
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |